Väiltämme sinusta ja luonnosta
Pellavakankaat
Väiltämme sinusta ja luonnosta
Meistä on mukavaa, että mekkoa sovittaessaan sinä tiedät, että tuote pysyy siinä mitassaan, kun se on eikä sinun tarvitse laskea kutistumisvaraa. Me pesemme kaikki kankaat ennen ompelua. Pesussa kangas kutistuu mittoihinsa, ensimmäisen pesun värinpäästö ja suurin osa pellavan nukasta myös poistuu.
Käytämme pääosin Euroopassa valmistettuja kankaita. Ostamme kankaat tukuista Suomesta ja Euroopasta. Kaikki pellavat on valmistettu Euroopan alueella. Villakankaista osa on valmistettu Italiassa ja osa on loppupakkoja, joiden alkuperästä tukku ei saanut varmuutta. Kaikista tukuista ei saa tietoja onko siinä Öko tex tai jokin muu standardi.
Me suosimme käsittelemätöntä pellavakangasta, siinä on jäljellä pellavan oma tuoksu, napakkuus ja langan laadusta riippuen kiiltoa. Kivipestyn pellavan pinta on rikottu joko mekaanisesti tai aineellisesti. Sen pinta on kulunut, pehmeä ja hieman ryppyinen. Pehmennyskäsittely on entsyymikäsittely kankaan pinnalle.
Loppupakat ja ylijäämäkankaat. Näitä ostamme suomalaisilta toimijoilta. Meillä on ajatuksena loppupakkojen ja ylijäämäkankaiden käyttö ekotekona. Onhan kangas jo valmistettu ja näin se ei joudu kierrätykseen /kuiduksi teollisuuteen. Näin sinä saat samalla tuotteen, jota on valmistettu vain muutama kappale.
Värjäämme myös itse jonkin verran kankaita, noin 1 koneellinen per kuukausi. Värjäys tehdään kotimaassa myytävillä pesukoneväreillä.
Jokaisen tuotteen kohdalla on mainittu, jos kankailla on jokin standardi tai jos olemme sen itse värjänneet.
Tilkut. Kaikista kankaista jää leikkuuvaiheessa paloja. Valmistamme suurimmista paloista yksilöllisiä tuotteita ja hiuspantoja. Palat, jotka eivät riitä tuotteeksi asti säilötään laatikoihin ja toimitetaan kierrätyskäyttöön.
Sertifikaatit
Öko-Tex-100 standardi, joka takaa, että kankaissa ei ole terveydelle haitallisia aineita.
European Flax, Premium linen fibre - joka takaa, että pellava on viljelty Euroopassa ympäristöä huomioiden, ei keinokastelua, ei geenimanipuloitua. Pellavakuidun ja tuotteenvalmistajan tulee olla sertifioituja, kuidusta tuotantoprosessiin saakka.
Muut materiaalit
Ompelulangat ostamme kotimaisilta toimittajilta, tilataan tukusta ja pienet määrät ostetaan lähialueen kivijalkakaupasta. Suurin osa langoista valmistetaan Saksassa ja niillä on Öko-Tex standard 100.
Tuotteiden pesulaput ja tuotelaput valmistaa Tuotenauha Oy Lahdessa.
Kaavoitus ja ompelu
Suunnitellemme ja kaavoitamme itse kaikki tuotteet. Tarvittaessa kaavojen sarjontaa sekä erikoisissa muokkauksissa käytämme kotimaista yhteistyökumppania.
Meidän toimintamme alkoi oman talon yläkerrassa, jossa kaavoitimme, leikkasimme ja ompelimme lähes vuoden ajan. Kun tilat kävi ahtaaksi, muutettiin isompiin tiloihin. Näin saatiin käyttöön teollisuusompelukoneet ja isompi leikkuupöytä. Joskus tarvitsemme myös alihankintana apuja, ja haluamme käyttää paikallisia pienyrittäjiä.
Pakkausmateriaalit
Tuotteesi käärimme kierrätysmateriaalista valmistettuun silkkipaperiin.
Ja pakkaamme lähetyksesi ehjään, puhtaaseen, kertaalleen käytettyyn pahvilaatikkoon tai paperipussiin.